FANDOM


Jussi Sydänmaa (s. 26. kesäkuuta 1972, Espoo) on suomalainen kitaristi, joka soittaa Lordi-nimisessä yhtyeessä taiteilijanimellä Amen. Sydänmaa kuuluu Lordin alkuperäisjäseniin. Suurimpana musiikillisena esikuvanaan hän pitää Kiss-yhtyeen laulaja-kitaristi Paul Stanleytä. Amen käyttääkin samanlaisia kitarapyroja kuin Kissin Ace Frehley aikoinaan.

Amen Lordissa Muokkaa

Mäntsälän kunta myönsi Amenille 26. kesäkuuta 2006 Hard Rock -kiven (Amenin alkuvoimaa), joka on pystytetty Ehnroosin koululle. Amen esiintyi kiven paljastustilaisuudessa rooliasussaan ja antoi haastattelun sekä nimikirjoituksia.

Lordissa Sydänmaa esittää Amenta, moneen kertaan muumioitua egyptiläistä elävää kuollutta, jonka aivot on nyhdetty pois. Alun perin hän esiintyikin muumion käärinliinoissa. Näin hän toteaa Suosikin erityishaastattelussa: ”Amen oli aikoinaan Egyptin suurin jumala Amen-Ra. God of Gods. Kuoleman jälkeen Amen muumioitiin ja pari tuhatta vuotta myöhemmin hänet herätettiin soittamaan Lordissa. Amenin julkinen salaisuus ovat naiset. Hän on muinainen rakastaja.”

2184 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Egyptin kuudennetta dynastiaa hallitsi viimeinen faarao Amen-Ra. Rehvakasta elämää viettänyt hallitsija eli kaksoiselämää toimien öisin salamurhaajana, joka maksua vastaan surmasi Egyptin ylhäisten poliittisia vastustajia. Näiden veritekojen lisäksi Amen-Ra riisti toisinaan hengen omilta neuvonantajiltaan, ja otti heidän leskensä omaan haaremiinsa.

Eräs öinen murhayritys päättyi kuitenkin epäonnistumiseen, kun Amen-Ra sai yllättäen vastaansa uuden ja kokeneen neuvonantajan. Kamppailun seurauksena Amen-Ran kasvoihin viillettiin kaksi syvää haavaa, jotka tuhosivat hänen kasvonsa ja repivät hänen huulensa auki. Seuraavana aamuna faaraon uudet irvokkaat kasvot järkyttivät alamaiset, ja epäilykset faaraon toimia kohtaan kasvoivat palvelijoiden keskuudessa. Vaikka Amen-Ra teurastikin öisen vastustajansa heti ensitöikseen, sana ihmisten keskuudessa lähti kiertämään.

Huhut horjuttivat sekä Amen-Ran asemaa faaraona, että hänen omaa mielenterveyttään. Vainoharhaisuuden ottaessa vallan faarao päätti teurastaa kaikki, kenen hän epäili havittelevan asemaansa hallitsijana. Surmattuaan hovinsa ja papiston, Amen-Ra otti tavakseen syödä tappamiensa uhrien sydämet. Kansa vapisi järkyttyneenä julman faaraon edessä, mutta kukaan ei uskaltanut tehdä mitään.

Kun hänen oma haareminsa käänsi hänelle selkänsä, Amen-Ra sekosi lopullisesti. Välinpitämättömyydestä raivostunut faarao leikkasi jokaisen haareminsa neidon nenän irti ja söi ne heidän silmiensä edessä. Faarao ei voinut sietää että hän oli Egyptin ainoa hirviö, ja jokaisen joka halusi jäädä palatsiin töihin, oli otettava 20 raipaniskua kasvoihin. Vastarintaa tehneet tarjoiltiin faaraon pöytään sydän yhä sykkien.

Eräänä päivänä jotain kuitenkin tapahtui. Amen-Ra tunsi sisällään jälleen inhimillisiä tunteita sekä tyytyväisyyttä raivon ja vimman sijasta. Hän oli unohtanut entiset kasvonsa, ja näki ympärillään kauneutta ja komeutta. Alamaiset huomasivat kuitenkin faaraon heikon hetken, ja päättivät syöstä tämän vallasta lopullisesti. Palvelusväki hyökkäsi Amen-Ran kimppuun joukolla surmaten tämän brutaalisti. Tappamisen jälkeen Amen-Ra muumoitiin, ja hänen ruumiinsa ja sielunsa kirottiin ikuisiksi ajoiksi. Kapinan seurauksena faaraon asema Egyptissä horjui, ja liittounut kuningaskunta hajosi. Valtakunta vajosi kaaokseen yli kahden vuosikymmenen ajaksi.Muumioitu ja silvottu Amen-Ra makasi sarkofagissaan pyramidin uumenissa 4000 vuotta, kunnes englantilainen retkikunta löysi kirotun haudan vuonna 1927. Lihanhimon herättämä Amen-Ra surmasi retkikunnan ja pakeni Saharan autiomaan päättymättömille hiekkadyyneille.

Päämäärättömästi autiomaassa harhaillut Amen-Ra saapui keitaalle, jossa hän kohtasi oudon näyn. Näkymätön hirviö repi paikalla levänneen retkikunnan jäseniä palasiksi. Nälkäinen Amen-Ra ryhtyi syömään lihariekaleita, jolloin verityöstä vastannut parrakas ja sarvipäinen dzinni ilmestyi hänen eteensä. Kyseessä oli Lordi, joka oli havainnut epäkuolleen muumion lihanhimon. Amen-Ran julmuudesta ja lihanhimosta vakuuttunut Lordi tarjosi entiselle faaraolle liittolaisuutta, ja pian lihanhimoinen muumio olikin liittynyt kaltaiseensa seuraan.

Amen on vihollisena äärimmäisen vaarallinen. Yliluonnollisen suuret fyysiset voimat omaava armoton muumio ei tarvitse happea, ja hänellä on poikkeuksellisen vahva kestävyys psyykkisia iskuja ja magiaa vastaan. Jotain Amen-Ran julmasta luonteesta kertoo se, että hän ei todellisuudessa tarvitse ravintoa mutta syö ihmislihaa vain himonsa takia. Hänen erityistä herkkuaan ovat aivot sekä ihmissydän, joka tarjoillaan mielellään sykkivänä.

Amen-Ran ulkoasu vaihtelee. Hänen on nähty ilmestyvän välillä muumion liinoihin kääriytyneenä, välillä taas egyptiläisen soturin varustukseen pukeutuneena. Amenin muita tuntomerkkejä ovat hänen irvokas, hampaat paljastava hymynsä ja kirjaimellisesta aivottomuudesta viestittävät tyhjät, uhkaavat silmänsä.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.