Musiikki Wiki
Advertisement

NRJ (lausutaan IPAn mukaan e.nɛʁ.ʒi, ransk. Nouvelle Radio Jeunesse, suom. Uusi radio nuorisolle) on 1995 Suomessa toimintansa aloittanut puolivaltakunnallinen kaupallinen radiokanava. NRJ kuului aluksi pelkästään pääkaupunkiseudulla laajentuen 2000-luvun taitteessa maan suurimpiin kaupunkeihin. Tämän jälkeen kuuluvuusalue on yhä laajentunut, kattaen nykyään myös suuren osan Lappia.

Formaattiradion kohderyhmä on pääasiassa 15–35-vuotiaat, mutta suurin osa kanavan kuulijaprofiilista (49%) muodostuu ikäryhmästä 9-24. NRJ soittaa uutuusmusiikkia ja sen ohjelmaformaatti on EHR (=European Hit Radio). NRJ:n kanavaosuus oli vuonna 2006 neljä prosenttia.

Kanava on osa Ranskan NRJ:n hallinnoimaa Euroopan suurinta radioketjua. Suomen NRJ:n toiminta on ollut pitkään tappiollista. Helmikuussa 2008 ranskalaisen emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja sanoi, että yhtiö joko hankkii lisärahoittajia tappiollisiin liiketoimintoihinsa tai myy ne . Suomen lisäksi NRJ:n toiminta on ollut tappiollista Saksassa ja Itävallassa.

NRJ:n tunnuslause on "Hit music only!" (suom. "Vain hittimusiikkia!").

Advertisement