FANDOM


The Jackson 5 (tai The Jackson Five, myöhemmin The Jacksons) oli suosittu amerikkalainen pop-lauluryhmä Garysta, Indianasta. Jacksonien menestyneen muusikkoperheen jäsenistä koostunut ryhmä aloitti 1962. Laulavia veljeksiä manageroi isä Joseph. Yhtye nousi Motown-levy-yhtiön riveistä suosioon 1960-luvun lopulla tähtenään nuori Michael. Viisikon neljä ensimmäistä singleä nousivat kaikki Yhdysvaltain listaykkösiksi 1969-1970. Singlet olivat "I Want You Back", "ABC", "The Love You Save" ja "I'll Be There". Heidän menestyksensä alkoi kalveta, ja manageri-isä Joseph arveli tämän johtuvan laiskasta levy-yhtiöstä. He saivat tarpeekseen, ja päättivät vaihtaa levy-yhtiötä. Mutta Jermaine oli mennyt kihloihin levy-yhtiön johtajan tyttären kanssa, ja jäi soolo-uralle.

1976 yhtye solmi uuden levytyssopimuksen Epic Recordsin kanssa ja vaihtoi nimensä The Jacksonsiksi. Yhtye julkaisi suosittuja levyjä, joilla alkuaikojen R&B oli saanut tehdä tilaa diskosoundille. Suurimpia hittejä olivat "Blame It on the Boogie" (1978), "Shake Your Body (Down to the Ground)" (1979) ja "Can You Feel It" (1981).

Veljesjoukon menestys kalpeni kuitenkin myöhemmin pikkuveli Michaelin soolouralle. Thrillerin jälkimainingeissa tehty Victory (1984) oli viimeinen The Jacksons -albumi, jolla Michael esiintyi. Jäljelle jäänyt nelikko, Jermaine, Jackie, Randy ja Tito julkaisi vielä albumin 2300 Jackson Street (1989), jonka nimikappaleella ovat kuitenkin mukana myös muut sisarukset LaToyaa lukuun ottamatta.

Vuonna 2009 Jackson 5 on suunnitellut lähtevänsä maailmankiertueelle. Michael Jackson ilmoitti, ettei osallistu Jackson 5:n paluuprojektiin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.